Platinaa. Ja giffejä.

Mulla on kaks valmista blogitekstiä kirjoitettuna käsin, ja alan väkertää jotain radomia tähän koska en oikeastaan jaksa keskittää ajatuksiani parannellakseni tekstejä. Tyhymä lapsi. Ja laiska.

Meikä on platinaa. Siis helevetti. Ennen ajattelin että oon melkonen kultakimpale. Sitte itsetunto laski johonki pronssiin ja hopeaan, ja lopulta kiviin. Sellaisiin harmaisiin, tavallisiin kiviin joita käytetään pihasepeliin. Mutta jumankauta. Nyt se on mulle valjennut. Mie oon platinaa. 

Okei. En ole virheetön. En ole niin laiha kuin pitäisi olla (onko joku omasta mielestään?), kerron todella härskejä vitsejä, nauran kovaan ääneen. Rakastan tehdä toimiston mihin tahansa, tällä hetkellä se on sängyssä. Olen levitellyt tähän työkkärin paperit, koulupaikan vastauspaperit, kameran piuhoineen, ulkoisen kovalevyn, kyniä, suuren luonnoslehtiöni.. Parasta. Lisäksi juttuni rönsyilevät. Olin tekemässä listaa siitä mitkä tekevät minusta epätäydellisen ja aloin kertoa toimistostani sängyssä. Soitan kitaraa ja laulan mielelläni. Ja se lasketaan huonoksi puoleksi siksi että koen että olen huono musiikissa.. :D Jään helposti koukkuun sarjoihin ja tykkään kuunnella musiikkia. Jos sydämeni revitään palasiksi yhtäkkiä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, menen lukkoon, eroan töistä, hajoan, ja pakenen kaikkea todellista elämää. 

Silti olen platinaa. 
Niin upea, että olen jotain kultaakin kalliimpaa. Tavoittelun arvoista. 
Kun joku uskaltaa tulla lähelle, niin että avaan kuvainnollisen suojaverhon jonka takana pidän hienoimpia ominaisuuksiani ja rakkaimpia ystäviäni, täytyy olla todellinen idiootti tai täysin sokea jos ei tahdo mukaan. 
Rakastan ehdoitta. Lähden kaikkeen mukaan täysillä. Elämäntehtäväni on paitsi hämmentää muita ihmisiä, myös saada läheisimmät onnellisiksi. Yritän kaikkeni jotta ihmiset olisivat onnellisia. Vilpittömästi. Ja epäitsekkäästi. En yritä tehdä ketään onnelliseksi siksi että se vaikuttaisi omaan elämääni. Teen sen täysin siksi että rakastan muita. 
Entinen poikaystäväni pääsi makeaan elämään, mutta niinkuin Eeva lankesi puutarhassa omenaan, joku myrkytti poikaystävänikin mielen. Muutaman kuukauden annoin hänen käyttää minua häpeämättä hyväksi, ja minä sinisilmäinen uskoin. Kun hän lopulta jätti minut, yhtäkkiä, ihmiset luulivat että minä jätin hänet. Oli kuulemma niin paskasti minua kohdellut.

Silti.
Olen platinaa. 

Jos ihminen rakastaa ehdoitta ja kohtelee muita ihmisiä kauniisti, hymyilee, jakaa onnensa ja muuta sellaista, se vaan on platinaa. 

Koska kukaan ei näköjään edes tiedä että internetissä sijaitsee tälläinenkin pimeä kolkka missä joku angstinen parikymppinen kertoo mitä miettii, ajattelin että kirjoitan mitä vittua vaan mieleen tulee. 



Kuunnelkaa tuota ja menkää nukkumaan. Hyvää yötä paskahousut.