Trust no one?

Tästä hyvää musiikkia lukukokemuksen taustalle. Video on upea myös, mutta jätän tämän vain tähän niin saat päättää itse mitä teet.. 



  Hyvää isänpäivää kaikkien palleroisten isille. (Iseille? Isälle? Is...perkele)
Ihan isänpäivän kunniaksi aloitetaan lauseella, jonka oma isipappani lohkaisi aamupalapöydässä. 

"Luottamuksen voi menettää vain kerran".

Tuo lause oli suoraan minulle, kun kerroin kuinka taas jälleen kerran ystäväni, ei, kaverini jätti minut pulaan luvattuaan maat ja taivaat. 

No maat ja taivaat, mutta lupasi että sen uusin säätö vois heittää mut kotiin, kun matkojen päässä asun kumminkin, ja taksi kotiin maksaa törkeästi. Kysyin monta kertaa että onko varma että hoituu. "On on", oli vastaus joka kerta. Jäin siis odottamaan vasten omaa sääntöäni, että kello tulee puoli neljä aamuyöllä, ja kyseinen pari malttaa lähteä kotiin, ja viemään minut. Yllättäen kyyti ei enää onnistunutkaan. Eipä siinä. Olen itsenäinen nainen enkä tarvi miehiä viemään minut kotiin. Osaan ottaa taksin.

Yleensä olen itse aina autolla kaupungilla liikkeellä, koska tuota kyytiä on yleensä niin vaikea saada. Haen puolituttuja kiitosta vastaan muutaman kilometrin päästä baariin, ja maksan itseni joka kerta uudelleen sisälle. Ai miksi? Siksi, että uskon kollektiiviseen hyvään, ja karmaan. Uskon että hyviä asioita tekeville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Ei tapahdu. Hyviä asioita tekeville ihmisille käy niin, että joku ottaa siitä aina hyödyn irti, ja hyviä aisoita tekevä ihminen joutuu tallotuksi. 

Tallotuksi jääneet hyviä asioita tekevät ihmiset eivät jaksa olla tallottavana ikuisuuksia, vaan kyynistyvät ja sitten niistä tulee mulkkuja. 

Tämän tarinan kaveri on menettänyt luottamukseni jo muutamaankin otteeseen. Olen itse niin tyhmä, että annan anteeksi, koska luulen ettei niin tapahtuisi enää. Luotin samalla tavalla conversepoikaankin. Olen typerä.

Nyt olen taas saanut hetkeksi tarpeekseni. Välttelen kaveria pari viikkoa, en vastaa viesteihin, en puheluihin, en kahvittelupyyntöihin. Sitten annan tapani mukaan anteeksi ja elämä jatkuu. Siihen saakka en myöskään aio tarjota hänelle kyytiä, ja aion kieltäytyä viemästä kaiffaria kotiin. Sille on ihan tervettä kävellä välillä. Asuu sentään ihan keskustassa.

Tulin sitten taksilla viimeyönä kotiin. Oli kyllä parhaan palvelun ilta eilen. Taksikuski oli upea persoona, juttua riitti aina coverbändeistä talouden tilanteen parantamiseen. Sellaisten miesten vuoksi raskin ajaa taksilla muutaman kerran vuodessa. Palvelu ja jutut on erinomaisia. Eilen olin tosiaan Rovaniemen Amarillon 8v synttäribailuissa, ja kyllä siihen porukkaan voi aina luottaa. Baarin tiskillä työskennelleet "pojat" jaksavat hymyillä ja hymyilyttää kerta toisensa jälkeen. Siihen on syy, miksi olen Amarillon "kanta-asiakas". 

Illasta jos vielä kerron, näin conversepoikaa pitkästä aikaa. Se seisoi baaritiskin toisella puolella tilaamassa. Kun poika huomasi minut ja ystävättäreni ( ei, ei se sama joka jätti minut pulaan ), hän tilasi shotin x, ja lähti kapakasta. Sinänsä omituista ettei se voi olla minun kans samassa baarissa, vaikka asuttiin yhdessäkin se 8 kuukautta. Tässä on nyt spekuloitu, että tunteeko se niin paljon syyllisyyttä tai häpeää, vai onko se tosiaan niin lapsellinen. Kukin valitkoon parhaimman kuuloisen tekosyyn. 

Eipä siinä, hyvä vain että lähti, ei tarvitse miettiä kuuleeko ensiviikolla juttua siitä että oon tutustunu läheisesti miehiin ihan näyttämisen halusta. Se ei ollu näkemässä, ei tule juoruja. Rock on. 

Näillä mennään, kohti uutta viikoa! 

Fistbumb!